Yleinen

Työttömyys – Voimavara vai kustannus kunnalle

Julkaistu Kaupunkiuutisissa 26.2.2015 Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 31 600 työnhakijaa, työttömien osuuden ollessa 13,9 % työvoimasta. Kasvua vuodentakaiseen määrään oli koko Suomessa. Nuorten, alle 25-vuotiaiden, työttömien määrä oli maakunnassamme 10 % suurempi kuin vuosi sitten. Yli vuoden työttöminä…
Lue lisää

Naapurikateutta päivystyksestä

Julkaistu Kaupunkiuutisissa 29.1.2015 Luin paikallislehdistä, että Naantali säilyttää omana toimintonaan osittain virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen. Terveyskeskuksessa on päivystys kiireellistä hoito tarvitseville arkisin klo 20.00 asti ja lauantaisin klo 9.00-14.00. Muina aikoina potilaat hoidetaan TYKSin tiloissa Turussa. Tällä hetkellä tuollainen uutinen kuulostaa…
Lue lisää

Tilinpäätös kahdelta vuodelta

Julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 23.1.2015 Minut valittiin tuoreena valtuutettuna Maskun kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi tammikuussa 2013. Ensi viikon maanantaina (26.1.) valtuusto valitsee puheenjohtajistonsa ja kunnanhallituksen jäsenet seuraavalle 2-vuotiskaudelle. Tulevilla päättäjillä on edessään vaikeita päätöksiä, joihin myös kuntalaisten kannanottoja tarvitaan. Kuluneet kaksi vuotta ovat…
Lue lisää

Ympäri mennään yhteen tullaan

Maskun kuntakeskusta halkovan valtatie 8:n perusparannus etenee hyvää vauhtia. Helmikuusta tähän päivään mennessä maisemat kunnassamme ovat vaihtuneet ja kiertotiet ovat jo tulleet tutuiksi monelle valtatien vakituiselle käyttäjälle. Monen tielläliikkujan harmina on kuitenkin omituinen liikenneympyrä Maskun keskustassa. Valtatiellä, jolla aiemmin ajettiin…
Lue lisää

Kunnallista eläkeajattelua

Julkaistu Kaupunkiuutisissa 11.9.2014 Kuulun siihen ikäryhmään, jonka työuran alkutaipaleelta ei karttunut eläkettä, vaikka sitä palkasta perittiinkin. Minulle ei myöskään kertynyt eläkettä ollessani lapseni kanssa perhevapailla. Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa laitettiin remonttiin sekä eläkekarttumat että eläkeiät. Nykyisin eläkettä karttuu 18-68 vuotiaana tehdystä työstä…
Lue lisää

Tehdään Ei-poliittisia päätöksiä

  Lapseni koulukirjassa kerrottiin jo antiikin kreikkalaisten politikoineen. Kaikilla vapaasyntyisillä miehillä oli muinaisessa Ateenassa äänioikeus kansankokouksessa torilla. He äänestivät noin kerran viikossa yhteisistä asioista. Wikipedian määritelmän mukaan: Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla…
Lue lisää

Valtatie 8 – monien toiveiden tynnyri

Suomen kenties tylsin valtatie saa lähivuosina uutta muotoa ja pintaa, kun kauan kaivatut parannustyöt valtatiellä 8 päästiin aloittamaan Maskussa helmikuussa. Turun ja Oulun välinen reitti määriteltiin valtatie 8:ksi vuoden 1938 tienumerointijärjestelmässä, ja tien linjaus on ollut lähes muuttumaton siitä asti.…
Lue lisää

Kunnan kukkarolla on pohja

Maskun kunnanhallitus päätti 7.4. lomauttaa koko henkilöstönsä 10 työpäiväksi. Päätös ei ollut helppo meille luottamustoimisille. Lomautukset vaikuttavat kunnan omiin verotuloihin, peruspalvelujen tason laskuun eikä henkilökunnan motivaatio työskennellä kunnassa välttämättä säily hyvänä, kuten aiemmin. Koululaisilla on lainsäädännöllinen oikeus saada laadukasta ja…
Lue lisää