Tulevaisuuden Masku

18.02. 2018

Kirjoitus Turun Seutusanomissa lokakuusssa 2017

Monessa kunnassa laaditaan parhaillaan uutta kuntastrategiaa, niin myös Maskussa.

Millä tavalla kuntalaiset otetaan huomioon kuntamme tulevaisuutta suunnitellessa ja kuunnellaanko heitä riittävästi? Jään odottamaan mielenkiinnolla.

Uusi Kuntalaki asettaa tietyt reunaehdot kuntastrategialle. Siinä pitää edistää asukkaiden hyvinvointia, ottaa kantaa palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen, omistaja- ja henkilöstöpolitiikkaan, kehittää elinympäristön ja alueen elinvoimaa sekä ottaa huomioon kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet. Lisäksi pitäisi huomioida kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet.

Strategian tulisi perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Strategiassa tulisi myös määritellä sen toteuttamisen arviointi ja seuranta.

Maskun kunnan edellinen strategia on vuodelta 2013. Silloin ei tuntunut valtuustosalista löytyvän kunnan tulevaisuuteen tähtääviä visionäärejä. Saapahan nähdä, löytyykö niitä nytkään.  Hyvin usein sitä pystyy suunnittelemaan tulevaisuuttaan vain muutaman kuukauden päähän, jotkut muutaman vuoden päähän. Nyt pitäisi pystyä miettimään miltä Masku näyttää vuoteen 2024 mennessä, mieluiten jopa vuoteen 2030.

Näen itse Maskussa potentiaalia sivistyksen ja varhaiskasvatuksen mallikuntana. Kuntamme kiinteistöt eivät kärsi enää sisäilmaongelmista. Uusi Kurittulan koulumme on monikäyttöisyydellään kuntamme asukkaiden kokoontumispaikka ja monipuolisten harrasteiden tyyssija. Kuntamme keskustan kehittämistyö jatkuu vielä vuonna 2030. Asuntokanta on kuitenkin monipuolisempi kuin strategiaa laatiessa. Iäkkäille kuntalaisillemme ja nuorille löytyy nyt sopivia asuntoja, jotka on sopivasti sijoitettu toimivien liikenneyhteyksien varrelle.

Työpaikkojen omavaraisuus on parantunut ja monipuolistunut. Olemme kaavoituksella varmistaneet asunto-alueiden lisäksi myöskin yritystonttien lisäämisen hallitusti.

Kunnassamme on työntekijöiden vaihtuvuus pieni, sillä henkilökuntamme on seutukunnan motivoituneinta ja ammattitaitoisinta.

Me kuntapäättäjät olemme ottaneet strategiassamme riittävän kauaskantoisesti huomioon keinot, millä asukkaiden ja henkilökunnan hyvinvointia lisätään, mutta samalla myös mitä palveluja järjestämme ja tuotamme. Mittareita palveluihin on kehitetty. Kuntalaisemme ovat aktiivisia kehittämään kuntaa ja tuottavat ideat muistetaan palkita. Kuntaliitosta ei enää muistella, sillä olemmehan yksi ja yhteinen kunta. Näin meillä Maskussa vuonna 2030, entä teidän kunnassanne?

Maija Salo

puheenjohtaja

Maskun kunnanvaltuusto

 

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista