Muuttolintujen aikaan

06.01. 2019

Kirjoitus julkaistu Turun Seutusanomissa 12.4.2018

Luonto on yleensä tähän aikaan vuodesta kauneimmillaan. Lumet sulavat, valoisuus lisääntyy ja muuttolintujen sirkutusta on aamuisin töihin lähtiessä mukava kuunnella. Valitettavasti tämän kevään kauneuden särkee Maskuunkin pesiytynyt hyvin tuttu lintulaji.

Tämän lintulajin ominaispiirteisiin kuuluu pessimismi, arkinen jurputus, uuden tiedon tai idean kritisointi tai vastustus. Uusien tuulien lähestyessä tämän linnun aistit ovat erittäin herkät. Lintu ei itse muni, vaan antaa toisten munia ja ilkkuu itse vieressä. Mutta ei hätää, tämä käytösmalli ei tartu muihin lintuihin ja se liittyy yleensä olennon taipumukseen puolustaa tuttua ja turvallista olotilaa. Pelokas ja epävarma lintulaji kaivautuu helposti vanhoihin poteroihinsa mahdollisimman syvälle.

Maskussa tapahtuu tällä hetkellä paljon. Rivieran yritysalue alkaa pikkuhiljaa näyttää muotonsa, uusi Kurittulan koulu valmistuu pikkuhiljaa, keskustan asemakaava on valmistumassa ja moottoritie on jo valmis yli 10 vuoden odottelun jälkeen. Muutosten tuulet puhaltavat kunnassamme.

Masku-Seura on tehnyt kunnallemme ehdotuksen, jossa tyhjillään oleva Nivolan Päiväkoti vuokrattaisiin yhdistysten käyttöön. Sisäilmaongelmista kärsivä historiallinen talo on ollut tyhjillään elokuusta 2015 lähtien. Maskulaiset yhdistykset ovat Masku-Seuran johdolla lähestyneet kuntaa marraskuussa 2017 uudella ja innovatiivisella aloitteella, joka parhaimmillaan voisi elävöittää yhdistystoimintaa kunnassamme ja tuoda kaivattua yhteisöllisyyttä Maskuun, jota ei koskaan ole liikaa. Idean pohjalta Nivolan päiväkodin ympärillä oleva museomme sekä ruusupuistomme saisi uutta elämää. Kenties teatterin harrastajatkin saisivat nälkäänsä vastinetta. Kanta-Maskun alueella kaivattaisiin juuri tällaista kulttuurin kehtoa.

Talo pitäisi kuitenkin kunnostaa. Kuka sen on valmis maksamaan ja tekemään? Kunnan taloudellinen tilanne ei anna mahdollisuutta uusille remonttikohteille. Me päättäjät olemme avainasemassa Maskun tulevaisuuden rakentamisessa. Meidän harteillamme on löytää ratkaisu, joka palvelee kaikkia osapuolia, mikäli niin haluamme.

Mikäli tuo kuntaamme pesiytynyt lintu nostaa päänsä ja äännähtää, saattaa käydä niin, ettei yhdistystalo toteudu kenenkään toimesta. Tuo pahamaineinen lintu, joka pesii kaikessa päätöksenteossa sekä kuntasektorilla että järjestökentässä, on nimeltään muutosvastarinta. Toivon, että saamme sen karkotettua pois kunnastamme, ennen kuin sen huonot käytöstavat tappavat tulevatkin ideat kuntamme kehittämisessä.

 

Maija Salo

puheenjohtaja

Maskun kunnanvaltuusto

Tags

Lähetä kommentti

  • %s ei julkaista